Lauri Viidan lapsuudenkoti Pispalassa

Kirjailija Lauri Viidan lapsuudenkoti valmistui vuonna 1900. Sen rakensivat Lauri Viidan isä Emil Viita ja hänen appiukkonsa Juho Nikander. Viidat muuttivat taloon vuonna 1920. Alkujaan rakennus käsitti kaksi erillistä asuntoa, joissa oli porstua, keittiö ja kamari kumpaisessakin. Vaikka Viitojen pikkuisessa kamarissa nukkui enimmillään kahdeksan henkeä, olivat tämän kaltaiset asumisratkaisut osoitus paranevasta elintasosta. Muutto Pispalaan keskustan ahtaista yhteiskeittiö-asunnoista oli aikansa luksusta. Viitojen vakavaraisuutta lisäsi vuonna 1921 rakennettu lisäsiipi, jossa oli kaksi keittiön ja kamarin vuokra-asuntoa ja yksi yläkertahuone.

Perheen suruksi Emil Viidan takaama laina lankesi hänen maksettavakseen ja Portaanpään talo jouduttiin myymään vuonna 1937. Viidat muuttivat Näsijärven rantaan Osuuskunnan taloon.

Talo remontoitiin ja muutettiin museoksi vuonna 1977. Museo oli vuoteen 2003 asti vain yhden keittiön ja kamarin yhdistelmä, mutta Tampereen kaupungin museotoimen, Pirkanmaan kulttuurirahaston ja kotiseutuyhdistys Moreenin tuella avattiin myös kirjailijan elämää käsittelevä näyttely toiseen asuntoon. Museon omistaa kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni ja Lauri Viita -seura vastaa sen ylläpidosta.


Avoinna:
Sunnantaisin klo 12-15 toukokuun alusta syyskuun puoliväliin.
Oppaan kanssa voi sopia ryhmävierailuista myös muina aikoina. Tervetuloa!
Liput: Aikuiset 2 €, opiskelijat, eläkeläiset ja lapset yli 7v. 1 €, lapset alle 7v. ilmaiseksi. Tilattu ryhmäopastus 25 € + normaali sisäänpääsymaksu.
Puhelin aukioloaikoina: 03-22 33 596.

Tampereen keskustorilta museon ohitse ajavat linjat 1, 11, 13, 22, 25 ja 26. Pispalan valtatieltä löytyy opaste museolle. Linjan 15 päätepysäkiltä Pispalanharjulta löytää museolle laskeutumalla portaat alas.

Opastuksista vastaa Anna Ulvinen, (arkisin puh. 040 7453 587). Sähköposti anna.ulvinen(at)uta.fi.
Muihin museota koskeviin tiedusteluihin vastaa Lauri Viita -seuran hallituksen puheenjohtaja Seppo Viita, puh. 040 5531 025.

Tervetuloa!


Viidat rakensivat 1930-luvun taitteessa taloonsa lisäsiiven vuokralaisille.