Kirjailija Lauri Viita

Lauri Viita syntyi 17.12.1916 Tampereen Pispalassa, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet vuonna 1899. Lauri oli kirvesmies Emil Viidan ja hänen vaimonsa Alfhildin kuusihenkisen perheen nuorin lapsi. Poika kävi kansakoulun Pispalassa ja aloitti sitten perheen ainoana opinnot Klassillisessa lyseossa. Lukio jäi kuitenkin kesken: oikullinen nuori Viita joutui erimielisyyksiin opettajiensa kanssa eikä halunnut rasittaa vähävaraisia vanhempiaan kirjojen tarpeellaan. Isänsä tavoin hän ryhtyi kirvesmieheksi.

Lauri Viita aloitti kirjoittamisen jo kouluaikoina. Monet muistavat nuoren kirvesmiehen hieman karkeana, kovaäänisenä runojensa lausujana. Kun ensimmäinen runokokoelma, Betonimylläri, ilmestyi 1947, Viita oli vielä vahvasti sitä mieltä, ettei luovu kirveestä kirjoittamisen takia. Runokokoelman suosio yllätti kuitenkin kunnianhimoisen kirjailijan odotukset ja hän uskaltautui jättämään entisen leipätyönsä. Saturunoelma Kukunor ilmestyi 1948 ja proosateos Moreeni 1950. Viimeksi mainittu kuvaa työläisperheen värikästä arkea 1900-luvun alkupuoliskon Pispalassa, ja siinä on fiktiivisyydestään huolimatta elementtejä Viidan omasta lapsuudesta.

Viita solmi ensimmäisen avioliittonsa 1939 tamperelaisen Kerttu Solinin kanssa, ja perheeseen syntyi kaksi lasta, Seppo ja Terhi. Toinen avioliitto Aila Meriluodon kanssa kesti 1947-1956. Meriluoto ja Viita saivat neljä lasta, Ursulan, Petrin, Samulin ja Aijan. Viita sairastui toisen avioliiton aikoina skitsofreniaan, mikä häiritsi sekä perhe-elämää että luomistyötä. Runokokoelmat Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961) eivät syntyneet enää samanlaisen inspiraation voimalla kuin aiemmat teokset. Vuonna 1962 solmittu avioliitto Anneli Kuurinmaan kanssa jäi lyhyeksi, kun Viita joutui joulun alla 1965 auto-onnettomuuteen ja kuoli saamiinsa vammoihin. Isättä jäi myös viimeisen avioliiton Kimmo-poika. Viidan työn alla olevan romanitrilogian ensimmäinen osa, Entäs sitten, Leevi (1965) ei saanut koskaan jatkoa.